20.6.2017

Mihin tää aika häviää?

No hyvää päivää! Onpahan ollut pitkä aika viime postauksesta. Tuntuu melko vaikeelta ees muistella mitä kaikkea tähän välille mahtuu. Ei sillä etteikö mitään olis tapahtunut, päinvastoin, paljon on tapahtunut. Ongelmia tuottaakin eniten se että muistais mitä kaikkea ja missä järjestyksessä.
Tästä on siis tulossa varmaankin aika pitkä postaus jos oikeen innostun avaamaan elämääni. Pitkään oon kyllä makustellut että pitäs kirjoittaa pitkästä aikaa ja elvyttää tätäkin hieman henkiin. Kirjoittaminen on kuitenkin mulle sellane tärkee juttu vaikka en sitä oo aina halunnu myöntääkään. Saan silleen jäsenneltynä asioita pihalle tosi hyvin.
Mitenkähän tän kaiken jäsentelis.. jos käsittelis vaikka ensin puuhastelujutut ja harrastukset ja siit tipahais pikkasen syvemmälle eli mun asusteluuni tällä hetkellä. Siitä päästäis aasinsillalla erityislapsen tilanteeseen ja sitä kautta mun omaan tilanteeseen tällä hetkellä. 

Kevyellä aloitetaan eli harrastuksilla. En oo tainnu juurikaan saada mitään valmista. Koska nyt on kevät ni tietysti virkkaan vaan. Aloitin Sophien tekemisen ja se onkin jo aika hyvässä vaiheessa. Pikkasen meinaan takuta vaan eteneminen koska alkaa langat loppumaan ja valuuttaa niiden hankintoihin ei oikeen ole. Mut saanpahan hissuksiin puuhastella jotain kuitenkin ja nollata aivoja. Multa kyseltiin tossa tovi sitten et meinaanko vielä tubeen saada aikaiseksi videoita. Tuli äärimmäisen hyvä mieli että joku on miettinyt että olis kiva niitä katsoa :) Mähän piilotin sieltä kaikki videoni tossa alkuvuodesta koska ne tuntui jotenkin todella ei-multa. Niissä mulla kuitenkin on elämä/perhe kasassa ja nyt tää on kaikkea muuta. En tarkoita etteikö olis nyt elämä kasassa mutta kun se on todella erilaista vertattuna siihen mitä oli. Tulee myös mieleen kysymys että mitä mä tubeen lataisin, mitä haluisin kertoa ja mitä en todellakaan tahtois kertoa. Tähän ois muuten kiva saada vähän lukijoiden/katsojienkin mielipiteitä ;)

Mähän eron jälkeen muutin kolmioon. Ehkä joku vajaa pari kilsaa siitä missä exän kans asuttiin. Jo sinne muuttaessa mulla oli tiedossa että oisin saamassa neliön esikoisen koulun vierestä mutta silloin ei ollut tietoa että koska siihen muutto onnistuis. Tammikuussa se sitte onnistui. Vasta rempattu neliö.  Kylppäri, vessa ja keittiö kokonaan uusitut, muualta kaikki pinnat tehtynä. Valoisa ja neutraaleilla sävyillä rempattu koti. TÄYDELLINEN mulle. Kotinahan tää on ihan totaalisen kesken edelleen vaikka puolisen vuotta tässä on jo asusteltu. En tahdo tänne mitään vähän-sinne-päin tavaraa vaan että ne on oikeasti kivoja ja oikeita tänne. Oon mieluummin ilman jotain huonekalua kun otan välimalleja siihen siks aikaa. Tässä kohtaa kerron että otetaan vinkkejä vastaan kuinka elää mahdollisimman pihsti ja säästeliäästi... Jouduin duunissa alkaa tekemään osa-aikaisena töitä ja lompakon kannalta se tarkoittaa melko isoa keventymistä.
(Laitan tähän option kuville mutta se vaatii että lisäilen ne läppärillä joten ilmoitan vain että tulossa on)

Niin. Sitten ysi isoin ja ehkä vaikeimmistakin asioista. Erityinen sai diagnoosin loppuvuodesta. 
Erityiselle tehtiin loppuvuodesta aika laajat verikokeet ja sit magneettikuvat otettiin. Jokunen aika noiden tekemisestä tuli kirje missä oli aika lastenneurolle. En tossa vaiheessa vielä onneks tajunnu että miks tuli aika. Se ymmärryks onneksi tuli vasta päivää ennen tota aikaa, on löytynyt jotain. Tuskin saatais uutta aikaa suht lyhyellä varotuksella jos ei ois jotain isompaa kerrottavana. Se varmastikin olis voitu hoitaa puhelimitse. Edellisenä iltana se iski sitte. Voi paska, nyt on varmaankin syy löytynyt kaikelle. Odotustilassa jännitti ja ahisti ja pelotti samaan aikaan. 
Mentiin exän kanssa sisälle ja lääkäri oli hieman innoissaankin kun kertoi että verikokeissa on löydetty syy erityisen juttuihin. Veikkaan että lääkärin innokkuus johtui siitäkin että saadaan asioille selitys ja syy ja kun se itse oli sitä epäillyt ja verikokeet oli sitte näyttäneet sen oikeaksi.
"Teidän lapsenne verikokeista on löytynyt nyt selitys tälle kaikelle. Lapsellanne on Fragile X -syndrooma ja sehän tarkoittaa kehitysvammaa"
Tuossa kohtaa tuntui että mun sydän hajos ihan palasiks. Tuntuu kamalalle että joku sanoo että sun lapsella on kehitysvamma. Tuota ennen meidän "diagnoosi" kuitenkin oli monialaiset kehityshäiriöt ja niiden alle kun kuuluu kauhean paljon kaikkea ja siellä seassa on "helpompiakin" asioita niiden vaikeiden kanssa. Just sillä hetkellä tuntui maailmanlopulta vaikka tiesin että sitähän se ei ole. Se oli vaan ensimmäinen asia miltä tuntui. 
En menny töihin sinä päivänä. Päätin ottaa sen ajan itelleni ja märehdin sen kokonaan ja joka suunnasta. Ihan vaan että saan ite käsiteltyä asian omassa päässäni jotta se ei tunnu niin maailmanlopulta. Maailman loppuhan se ei ollut missään vaiheessa, koin vaan tarvetta et pidän sen yhden päivän itelläni ja saan surra. En mä oikeastaan tienny ees mitä suren. Itkin vaan koko päivän.
Yhden päivän se otti ja sen jälkee leuka ylös ja kohti uutta. Tuo dg ei kuitenkaan erityistä mihinkään muuta, helpottaa vaan jeesin ja muun etsintää. Voisin jossain vaiheessa hieman avata tuota diagnoosia vielä lisää kunhan löydän inspiksen siihen :)

Edellisessä postauksessa saatoin mainita jostain parisuhteesta. Tähän en muuta siihen sano kun että opinpahan että mitä arvostan ihmisessä ja mitä asioita en pysty sietämään. Siinä oli todella monta asiaa todella vinksallaan ja aloin välillä epäileen jo omaa järkeänikin että oonko mä todella huono puhumaan tai kertomaan asioita. Onneksi tuo asia on nyt oikealla tolalla ja tiedän itse noihin vastaukset. Välillä se vaatii vaan vähän kivisemmän tien oppia asioita itestään.
Tuon jälkeen on tapahtunut aika paljon. Tai en tiedä paljon, mulle isoja juttuja ja hassulla tahdilla. Päätin ton "tapauksen" jälkeen että sitten kun seuraavan kerran meinaan uudestaan yrittää onnellisuutta niin sen pitää olla jalat-alta-ja-järki-päästä tilanne.
Suuremmin en uskalla kertoa kun ettäensi viikolla odotettavissa päämäärätöntä menoa johonkin sellaisessa seurassa joka pistää tiivisteet suupielissä epäkuntoon ja polvetkin veteläksi. Tekis mieleni pulauttaa kaikkihetinyt pihalle mutta en uskalla. Eikös se joku sananlasku meekin niin et kel onni on niin sen kätkeköön tms. Tää on sitä. Piilottelen ja ihan vähän tarkoituksella :) Mut mä oon nyt aika tosi onnellinen.
Oon oppinut miltä tuntuu ikävöidä.
Oon oppinut rauhallisuutta mut samalla hetkessä elämistä ja siitä nauttimista.
Oon oppinut miten voi olla helppoa vaan oleminen ja ihan pientenkin asioiden huomaaminen voi tehdä hyvän mielen.