Tästä kertomisesta siis. Kaikillahan on joku juttu tai juttuja jotka on omia vaikeita juttuja. Mulla niitä on varmaan enemmän kun muille jakaa. Tästä yhdestä oon nyt tovin miettiny et pitäsköhän ihan kirjoittaa.
Mä oon ollu melkolailla koko ikäni jonkun mielestä laiha, anorektikko, luuranko, oksettavan näköinen kun on niin laiha, luukasa.... you name it. Kyllä, olen tosi laiha ollutkin aina mutta en todellakaan koska mä niin haluaisin. Mä oon nyt 31v ja edelleen laiha, alipainoinen. Tuossa jokunen aika sitten olin tän asian suhteen onnellisimmillani kun painoin vähän enemmän. Olin NORMAALIkokoinen! Se oli niin hienoa! Tällä hetkellähän en tiiä mitä painan koska meillä on vaaka rikki. Oon aina menny fiiliksen ja vaatekoon mukaan. Sillon kun oli hyvä vaihe ni mun vaatekokoni oli noin M/38. Se oli mulle tosi hyvä. Nyt oon "taantunut" ja vaatekoko on XS/34. En nauti. En ollenkaan. Suoraan sanottuna vituttaa ja ahistaa. Koen oman kroppani varsin ahdistavaksi.. Tätähän ei mitenkään helpota että ammattitaidoton psykologi diagnosoi mulle SYÖMISHÄIRIÖN kymmenen minuutin juttelun perusteella. Tähän kymmeneen minuuttiin sisältyi se että kerroin omaavani realistisen minäkuvan ja kuinka tiedän että olen laiha. Kerroin myös että en koe tarvetta vaa'an käytölle koska näenhän mä peilistä et oon todellakin liian laiha ja mun pitäis saada painoa lisää(tämä tulkittiin ilmeisesti niin että mua ahdistaa käydä vaa'alla). Oma psykakin ihmetteli tätä diagnoosia koska hänen ja munkin mielestä mun painoni ja kaikki tää on oire muusta eikä todellakaan itse ongelma.
Mä en tiiä kuinka syvälle haluan/uskallan/viitsin mennä tässä asiassa, kysyä saa jos kiinnostaa.
Painohan on siis tietenkin verrannollinen siihen kuinka paljon syö. Mä en syö. Enkä tiedä miksi. Jos alan enemmän miettimään asiaa ni syöminen vähenee entisestään. Sillon aikoinaan mulle määrättiin yksi lääke jonka sivuvaikutuksina oli lisääntynyt ruokahalu. Se toimi tosi hyvin ja lihoin vuoden sisään 20kg. Mulle se ei tuntunu missään ja tällä tarkoitan että se ei näkynyt mussa mitenkään niin että olisin näyttänyt ylipainoiselle missään vaiheessa. Enkä mä kyllä sellasena itteäni edes kokenut. Koko ajan aattelin että tää on just hyvä.
Nyt jostain syystä ollaan kuitenkin taannuttu ja painan taas tosi vähän. En saa syötyä ja jos koitan pakottaa itteäni ni siitä ei tule yhtään mitään ja mua alkaa vaan oksettaa. Omasta (ja psykankin varmaan) mielestä tää on psyykkinen juttu. En oikeen kunnolla osaa sanoa kuitenkaan tarkemmin että mikä se juttu on. Toki mulla on AS-piirteitä jotka vaikeuttaa tätä kaikkea ja josta johtuu mun tietynlainen nirsouteni.
Ens viikolla mul on psyka ja nyt oon siin tilanteessa että en kestä itteeni tälläsenä. Kuvotan itteeni.. Vaatteet roikkuu ja ei istu niinku pitäs. Haluan et tälle ololle tulee loppu. Oon nyt tän päivän koittanu taas miettiä et mitähän sitä koittas saada syötyä ja mitä tekis mieli. Eilen tajusin joskus seiskan aikaan illalla et en ollu aamun pannukakun syömisen jälkeen syönyt MITÄÄN.
Ainiin. Tiedän että Concertalla voi olla sivarina ruokahalun väheneminen mutta tää on aika tuore juttu ja C:tä oon syöny jo kohta vuoden. En siis usko että se olis tähän syynä..
Mä oon ollu melkolailla koko ikäni jonkun mielestä laiha, anorektikko, luuranko, oksettavan näköinen kun on niin laiha, luukasa.... you name it. Kyllä, olen tosi laiha ollutkin aina mutta en todellakaan koska mä niin haluaisin. Mä oon nyt 31v ja edelleen laiha, alipainoinen. Tuossa jokunen aika sitten olin tän asian suhteen onnellisimmillani kun painoin vähän enemmän. Olin NORMAALIkokoinen! Se oli niin hienoa! Tällä hetkellähän en tiiä mitä painan koska meillä on vaaka rikki. Oon aina menny fiiliksen ja vaatekoon mukaan. Sillon kun oli hyvä vaihe ni mun vaatekokoni oli noin M/38. Se oli mulle tosi hyvä. Nyt oon "taantunut" ja vaatekoko on XS/34. En nauti. En ollenkaan. Suoraan sanottuna vituttaa ja ahistaa. Koen oman kroppani varsin ahdistavaksi.. Tätähän ei mitenkään helpota että ammattitaidoton psykologi diagnosoi mulle SYÖMISHÄIRIÖN kymmenen minuutin juttelun perusteella. Tähän kymmeneen minuuttiin sisältyi se että kerroin omaavani realistisen minäkuvan ja kuinka tiedän että olen laiha. Kerroin myös että en koe tarvetta vaa'an käytölle koska näenhän mä peilistä et oon todellakin liian laiha ja mun pitäis saada painoa lisää(tämä tulkittiin ilmeisesti niin että mua ahdistaa käydä vaa'alla). Oma psykakin ihmetteli tätä diagnoosia koska hänen ja munkin mielestä mun painoni ja kaikki tää on oire muusta eikä todellakaan itse ongelma.
Mä en tiiä kuinka syvälle haluan/uskallan/viitsin mennä tässä asiassa, kysyä saa jos kiinnostaa.
Painohan on siis tietenkin verrannollinen siihen kuinka paljon syö. Mä en syö. Enkä tiedä miksi. Jos alan enemmän miettimään asiaa ni syöminen vähenee entisestään. Sillon aikoinaan mulle määrättiin yksi lääke jonka sivuvaikutuksina oli lisääntynyt ruokahalu. Se toimi tosi hyvin ja lihoin vuoden sisään 20kg. Mulle se ei tuntunu missään ja tällä tarkoitan että se ei näkynyt mussa mitenkään niin että olisin näyttänyt ylipainoiselle missään vaiheessa. Enkä mä kyllä sellasena itteäni edes kokenut. Koko ajan aattelin että tää on just hyvä.
Nyt jostain syystä ollaan kuitenkin taannuttu ja painan taas tosi vähän. En saa syötyä ja jos koitan pakottaa itteäni ni siitä ei tule yhtään mitään ja mua alkaa vaan oksettaa. Omasta (ja psykankin varmaan) mielestä tää on psyykkinen juttu. En oikeen kunnolla osaa sanoa kuitenkaan tarkemmin että mikä se juttu on. Toki mulla on AS-piirteitä jotka vaikeuttaa tätä kaikkea ja josta johtuu mun tietynlainen nirsouteni.
Ens viikolla mul on psyka ja nyt oon siin tilanteessa että en kestä itteeni tälläsenä. Kuvotan itteeni.. Vaatteet roikkuu ja ei istu niinku pitäs. Haluan et tälle ololle tulee loppu. Oon nyt tän päivän koittanu taas miettiä et mitähän sitä koittas saada syötyä ja mitä tekis mieli. Eilen tajusin joskus seiskan aikaan illalla et en ollu aamun pannukakun syömisen jälkeen syönyt MITÄÄN.
Ainiin. Tiedän että Concertalla voi olla sivarina ruokahalun väheneminen mutta tää on aika tuore juttu ja C:tä oon syöny jo kohta vuoden. En siis usko että se olis tähän syynä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti