30.12.2014

Ääneen pohdintaa vanhemmuudesta ja perheen rajoista ja tavoista.

Me ollaan muutamia tärkeitä juttuja koitettu likoille opettaa. Yksi isoin on että ihmisiä ei arvoteta eikä arvostella koon tai ulkonäön mukaan. Jos jotain ihmistä kuvaillaan niin ei käytetä sanoja lihava, läski, ylipainoinen, alipainoinen, luuranko.. Voi sanoa että pitkät hiukset, nätit silmät jne. Mun mielestä ollaan ihan hyvin onnistuttukin.

Mitä sitten pitäis tehdä kun lähipiirissä ihminen arvostelee muita juuri päinvastaisella tavalla, tuolla negatiivisella tavalla? Miten kertoa että noin ei saa tehdä vaikka joku niin tekeekin? Miten se perustellaan? Mitä jos se sama ihminen sanoo toiselle lapsista että ootpas sä lihonut, tarkoittaen että se lapsi on kasvanut..

Miten tämän siis selittää sille joka tätä tekee saatikka lapset joille näin puhutaan?

Entäs sitten alkoholi. Mun mielestä normaali alkoholin käyttö lapsiperheessä on silloin tällöin se yks tai kaks "saunakaljaa", mitä ikinä se kalja sitten onkaan (siideri, lonkero, ymmärrätte kyl), eikä siis joka päivä. Jos on joku juhla niin ruuan kanssa se yksi lasi viiniä. Mun mielestä tämä on normaalia.
Mitä jos se normaali onkin se yksi tai kaksi pulloa viiniä? Tai joka ilta useampi "saunaolut"?
Olenko mä jotenkin niuho tai nipottaja kun ahdistun tosta jälkimmäisestä määrästä?

Miten tähän kaikkeen tulisi lasten vanhempana reagoida oikein? Mikä olisi jo liioittelua?

Tämä kaikki kuulunee omiin ja oman perheen rajoihin, siihen miten toisista ihmisistä puhutaan ja ajatellaan. Itsellä on nämä olleet nyt pinnalla jonkun aikaa ja oon näitä päässäni prosessoinut.. Osaan tiedän jo vastauksenkin mtta haluaisin enemmän kuin mielelläni kuulla muiden lapssellisten ajatuksia. Miksei lapsettomienkin. Haluaisin kuulla vanhempien ja isovanhempien mielipiteitä. 

29.12.2014

Maanantai ja arki(ko?)

Eilinen kuluikin ommellessa. Sain leikattua itelle ja miehelle collarihousuihin kappaleet ja jopa ehdin ommellakin toiset melkeen valmiiksi. Onneks ennen ompelua tajusin että ainii, taskut. Kuosittelin vielä sitte taskutkin molempiin. Oon aika yllättyny miten siistiä jälkeä sain. Yllättynyt siis koska mun mielestä mun ompelukäsialani ei ole ollut koskaan siisti.

Kuva nyt ei ole niin tarkka kun haluaisin mutta kyllä siitä selvää saa. Vuorikankaaks otin vaan jonkun trikoopalan mitä kaapissa oli ja musta se on aika hauska lisä noihin. Noista tulee siis eriparipuntit. Mulla on selkeesti joku tälläne eriparijuttu käynnissä :D


Eilen aloitin (taas) uuden työn kun oivalsin että mullahan on langat siihen. Oon jo PITKÄÄN haaveillut Japan Sleeves -mallista mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt sitten viimeinkin sain. Meinasi muuten aivo nyrjähtää tuon pitsin kanssa. Site kun tehdään nurjallakin. Ei meinaa pienet aivot sitä jaksaa ymmärtää. Nyt kun eka kaavion toisto on kohta tehtynä niin alkaa jo hieman sujumaankin eikä jatkuvasti tartte olla kieli keskellä suuta ja purkamassa. Teen nuo pitsikaitaleet yhtaikaa jotta ei tartte kokea kahden kappaleen syndroomaa. Aika nopeasti se kyllä etenee silti.

Ostin lauantaina sen Opin base coatin joka tekee kynsilakasta kuorittavan silloin kun sen tahtoo pois. Hitto miten hyvä lakka! Oon jo kerran kuorinut lakat pois ja uudet laittanut tilalle. Isoin hyötyhän tossa on glitterlakoissa jotka jämähtää kynsiin aivan liian kovasti. Koitin nyt laittaa pelkästään itä Opin hilelakkaa ilman että laitoin pohjalle mitään ja tuli hirmuisen kiva!


Huomasin nyt vasta kuvassa että unohdin yhteen kynteen tehä siistimisen mutta menköön. Hieno lakka se silti on! Jos tuohon ei laita topcoatia niin tulos on hieman hiekkalakan tapainen mutta ite tykkään enemmä ihan kiiltävästä pinnasta ni laitoin Seche Viten tuohon päälle.


Mies läks tuossa joku aika sitten tallille ja me jäätiin sitte kotiin. Ollaan katottu jo Jali ja suklaatehdas ja pari piirrettyä elokuvaa. Ite saan neulottua ja löhöiltyä. Ei kyllä voi ekana duunipäivänä valittaa etteikö olis lomalla levätty.. Voisin jossain vaiheessa taas käydä läpi noita keskeneräisiä ja jaotella ne jotka tulee valmiiksi ja ne jotka menee purkuun. Mä kun rakastan alottaa asioita mutta haaste on se mielenkiinnon pysyminen siinä. Oon kyllä pariin otteeseenkin tehnyt valmiiksi käsitöitä jotka oon aloittanu parkikin vuotta aikaisemmin.

Oon tässä miettiny että mitähän uuden vuoden lupauksia tekisin. Oon siis ihan hirmuisen huono lupauksissa ja siks oon tehny nyt parina vuonna sellaisia panostuksia. Koitan panostaa johonkin asiaan enemmän. Nyt oon aatellu että panostaisin käsitöihin ja siihen että tekisin enemmän tarpeeseen(oma perhe ja ystävätkin) ja että koittaisin tehdä varastoon asioita ni olis sitte ens jouluksikin ehkä pukinkonttiin asioita.


27.12.2014

Paljon asiaa :)


Onpas ollukin nyt väliä kirjoittelussa. Ollu jouluilua ja muuta ni ei vaan o ihan jaksanu.

Aatto me oltiin siis ihan vain kotona. Broidi tuli joskus yhen aikaan ja nappas koiran ja läks sen kanssa pihalle. Me laiteltii sillä aikaa ruuat valmiiks ja katettiin pöytä. Broidi kävi jokun megalenkin ku jouduin soittelee sille et tuus ny ku ruoka ois jo. 
Syötiin ja sitte maagisesti joulupukki jätti lahjapussin terassille. Hämmentävää! ;) Pussista löytyi meidän ja vähän myöhemmin vielä anoppilan lahjat. Likat sai kerrankin ihan superkivat lahjat (äitin mielestä kivat siis). Ei ollu järkyttävää kasaa pikkuhilkettä ja paketoitu asioita vaa pakettien määrää nostettavaks. Enkä tarkoita että aikasemminkaan oltas menty ihan metsään. Pari joulua sitten vaan kävi pieni ylilyönti ja noi sai AIVAN liikaa lahjoja ja sen kyllä huomas. 

Miehelt sain lisäosan Thomas Sabo sarjaan mitä mulla on kaulakoru ja rannekoru jo ennestään siis. 


Tuo VW on viimejoululta ja tämä uusin lisäosa on tuo pöllö. Ihan superkaunis!

Anopilta saatiin nää keittokirjat. Ihan sairaan hyvät!! En osannu tollasta ees toivoa mutta nuo kyllä osui ihan nappiin.
Mutsilta saatiin paistinpannu mitä oon jo jonkun aikaa himoinnut. Sellainen valkoisella keraamisella pinnoitteella. Voisin vielä kuvata sen tähän jossain vaihees.

Joulupäivänä käytiin sitte molempien porukoilla syömässä. Eka oltiin anoppilassa missä sain puuroa (en o ite jaksanu himassa nyt tehä) ja siitä suunnistettiin porukoille. Siellä siis saatiin sitte loput paketitkin. Broidin kanssa otin yhteiskuvankin. Se on siis sinänsä erikoista kun se ei yhteiskuvista perusta :D

<3


Eilinen menikin sitte ihan putkeen. NOT. Tosiaan en o juurikaan yhtään mitää energiajuomia juonu enkä kahviakaan ku ne pitää olla jtn makulatteja et pystyn juomaan. Tästä sitten tuli migreeni mikä ei oikeen meinannu loppua millään. Neljän aikaan nappasin lääkettä mutta se ei auttanu muuten kun pysäytti sen migeenin. Ei siis poistant mutta se vaan jämähti paikalleen. Eikä oikeen sitte enää seiskan aikaa voinu alkaa mitää kofeiiniakaan vetelee. Ois ollu unet aika hukassa :D Alko jossain vaiheessa sitte jo oksettamaanki ja piti koittaa hissukseen suödä ja ja juoda ees jotain jos jeesis. Kyllä se siitä sitte helpottukin mutta kauan siihen meni.

Mun PITI saada jouluaatoksi ne appiukon sukat valmiiks mutta noh, en saanu. Eivät ole vieläkään valmiit mutta oon jo kärkikavennuksissa eli tänään pitäs saada valmiiks. Lankakin aiheuttaa lisäjännitystä kun en tiiä riittääkö :D

Alotin eilen uuden neuleen. Ihan vain kun inspiroiduin Asan neulomista sukista likoille. Niiden väricombo on aivan täydellinen. Malli on yllättäen taas Välimäen mutta minkäs teet kun oma maku kohtaa nin hyvin suunnittelijan tuotoksiin. Lankana on Wollmeise DK ja väreinä Himbeere ja Safran.

Kohta aattelin lähteä suunnistamaan aleihin vaikka ei mulla kauheasti ole sitä rahaa sinne.

***

Aleissa kävinkin jo. Ystävä haki kyytiin ja käytiin vaan kattelemassa ja kiertelemässä. Toki parannettiin maailmaakin kahvin kera. Eilinen cofeiini-migreeni oli tuoreessa muistissa ja otin ihan makulatten. Ai että oli hyvää. Oikeasti kyllä lähdin siis vaan noita mukeja hakemaan mutta kyllä nuo muutkin tarpeeseen tuli. Meikkisienen ostin hätävaraksi koska tosiaan tupannu olemaan tapa että aina kun johonkin tykästyn niin yhtäkkiä se lopetetaan. Aiemmin jo valkoisen olin ostanut mutta annoin sen ystävälle jonka koin että siitä saa iloa niinkun mäkin sain.

Taika-mukeja kaksi. BeautyBlender, L'Orealin seerumi (IHANAN tuntuiseksi jätti ihon kun testerillä koitin), uudet baby lips -huulirasvat, kaksi kimallelakkaa ja Opin peel off pohjalakka.

Lähikuvakin vielä lakoista.
Laitoin heti testaukseen tuon kynsilakankin :P Ihan vaan tiedoksi että pohjalakka EI jää valkoiseksi vaan kuivuessaan muuttuu läpinäkyväksi mattapinnaksi. Myyjä antoi ymmärtää että jää valkoiseksi joten nyt mulla ei EDELLEENKÄÄN ole sitä valkoista pohjalakkaa mikä ois pastelliväreille aika tarpeellinen. Tarttee jossain välissä sellanen vielä jostain ettiä. 

Kuvissa tumma pohja on Lumenen Arctic Sky(ystävän äidiltä sain tänään) ja pinkki on Essien punaiseen taittava pinkki. En nimeä löytänyt, senkin sain siis ystävän äidiltä.
Ylemmän kuvan hile on Opi My voice is a little norse ja Alemman on Lumene Natural code Jewel green. Kovin samanlaiset ovat kynsissä mutta laadullisesti Opi on yllättäen parempi. Hilettä ei joutunut OLLENKAAN "asettelemaan" vaan kunhan suti menemään, Lumenen kanssa piti sitä taas sitte vähä asetella ja pohtia enemmän. (Pahoittelut kuvan laadusta mutta koska ilta ja ei ole valoa..)

Sitten. Olen huomannut että pöllöasiat ovat saattaneet lähteä rukkasesta...... Kaikki lähti ystävän kanssa tästä tatuoinnista. Sen jälkeen pöllöjä on ilmestynyt sinne ja tänne. Välillä käy niin et kauppareissulla bongaan pöllön ja tulee olo että pakko ostaa itelle ja ystävälle. Näin kävi tänäänkin.


Pöllöt siis lisääntyy :)

Mutta nytpä alan viimeistelemään noita sukkia jotta viimeinkin saisin ne puikoilta pois ja uuteen kotiin..




23.12.2014

Aatonaatto.

Pikkujoulut oli ja meni. Vitsit että oli kivaa ja sunnuntainakin krapulasta huolimatta oli hyvä mieli. Ihania ihmisiä, ruokaa ja juomaa ja lahjoja ja ja ja.. Juomapelikin oli kiva vaikka mies saikin siitä jäätävimmän krapulan ikinä. Kannattaa olla väärässä päässä pöytää ;) Tuo kuva taitaakin olla ainoa jonka otin illalla ja jonka voi julkaista. Hyvin siis meni tää otetaanpa-kuvia-idea. Not.

Kaks päivää ehin duunissakin olla ja tänää oli jouluglögitys ja muuta. Ens kerran sit takas vasta ensi vuonna. JEI! Sain matkaan myös laskun kankaista ja en varmaa uskalla avata ennen ku välipäivinä sitä. Ei siel ny iha jäätävä laskua oo mutta silti. Jos oottelen ja marinoin hetken.

Tänään piti käydä esikoisen pk-kavereiden äidin kanssa koiralenkillä mutta putkeen meni niinku yleensä. Äidin yllätti joulu ja huomasin olevani varsin syvällä siivoilun tohinassa että päätettiin delegoida tämä harrastetapahtuman välipäiville. Sillon kyl varmaan tulee jo enemmänkin kun tarpeeseen päästä himasta pois :D

Ainii duunissakin mut hyllytettiin :D. Piti ajankuluks siivoilla kakkoshallia ja tuo nyt sattui olemaan turvallisin paikka lattian ja laatikkovaraston välillä, Toimin siis laatikoiden siirtimenä lattialta ylös. Varsin kivaa oli tämäkin.

Miehen kanssa käytiin tänään kaupassakin (hullut me) ja hoideltii vikat ruokaostokset huomiselle. Nyt pitäs selvitä hengissä pyhien yli.

Oltiin miehen kanssa eilen myös aika ahkeria ja aikaansaavia. Haettiin meille uus PS4 :D Sain siis puhuttua sen ympäri. Se sai Drve Club -pelin ja mulle tuli Little Big Planet 3. Ai että, on niin kivaa pitkästä aikaa pelata pleikalla ja uutta peliäkin. Ihan pikkasen vaa on tehny jo mieli vaihtaa peliä Mariosta johonkin muuhun.

Tänään olis viel suunnitelmissa koittaa tikutella mahdollisimman pitkälle appiukon sukkia, askarrella kolme lahjakorttia, ootella kinkku kypsäksi ja syödä toki maha kipeeks suklaasta. Kuulostaa mun mielest ainakin varsin kivalle. Oon niin innoissai kyllä tästä joulusta kun ei o pakko yhtään ollenkaan mitään. Niin kivaa :) On aika kivaa myös miettii et seuraavat kaks viikkoo on vaan ihan kokonaan lomaa .. Lomalla aattelin vaikka ommella parit housut, koittaa saada peittoa valmiiks, neuloa yhtä "asiakastyötä" ja vaikka esikoisen tunikaakin..

Nyt siis sukkia ja netistä jotain hömppää.




20.12.2014

Lauantain pikaiset turinat.

Jopas taas on aikaa vierähtäny. Tuntuu et mitä lähempänä joulu on ni sitä vähemmän on "ylimääräistä" aikaa.

Aikaisemmin taisin mainita mun tabista ja että koitan sitä elvyttää henkiin. Mä onnistuin! Se heräs ja toimii ihan hyvin. Latauksen kanssa on ongelmaa edelleen mutta toimii silti jotenkuten.

Se toimii!

Saatettii miehen kanssa antaa jo yhet lahjat toisillemme eilen koska saatetaan olla malttamattomia. Mä sain kauan haluamani puikkosetin ja mies sai uuden pelin Xboxille. Jokunen päivä sitte mietittii et josko ostettas uus konsoli yhessä. Tosiaa taloudesta löytyy se Xbox 360, Nintendo Wii U ja 2x Nintendo DS. Seuraava ois siis loogisesti PS4. Ollaan viel suunnitteluasteella mut saas nähä.
Ps:lle sais kivoi pelei mitä ei noille muille tunnu saavan ja mua ehkä kiinnostais hieman hypätä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja koittaa jtn uudenlaista. Tällä tarkoitan muutakin kun Marioo tai Crash Bandicoottia :D En oikee tiiä millanen se sitte ois mitä tahtoisin koittaa mutta mitään överiäiskintää se ei sais olla eikä mitää jäätävää sotimista ja sellast. Saa ehdotella :)

Tänää ois luvassa pikkujouluilua isommalla kaveriporukalla ja hitsi että ootan kovasti. Saas nähä tajuanko ottaa ollenka kuvia illal mutta mikäli näin käy ni voisin jonkunlaisen postauksen tehä aiheesta. Mietin et oisko musta siihen että laittaisin uuden mekon. Sen siis minkä vasta Hennesilt tilasin ja mitä mietin että tohdinko.. Jää mietinnän asteelle viel parin tunnin ajaks.

Torstaina olikin sitten kiva postipäivä:


Mun Urban Decayt tuli! Nyt onki sitte illat käytetty testailuun. Tulokset olleet melko koomisia koska oon tehny aina eripari silmät :D Youtubestaki oon monta passelia jeesivideoo löytäny enkä oikee enää tiiä mikä niistä ois vaikka tätä iltaa miettien paras.

Eilen alko likoilla ja miehellä joululoma. Pari viikkoa sitä tiedossa siis. Mul on viel ma ja ti duunia ja sit seuraavan kerran 7.pvä meen takas.

Olin muuten fiksu ja hankin itellenki näppärän joulukiireenkin viel. Kysyin appiukolta että tarviiko se sukkia -.- Tietysti se tarvii ja sitte teen sellaset. Se virhe oli siinä et kysyn VIIKKOA ennen aattoa. Oisko ollu fiksumpaa vaikka kysyä paria viikkoa ennen? No, nasa-langasta on nyt tulossa sitten sukat. Onneks on kivat puikot millä tehä ;)


16.12.2014

Hewou!

Onkin ollu muutama päivä väliä tässä kirjoittelussa. Nytkin oon anoppilassa ja puhelimella kirjoittelen, eli voi olla varsin paljon typoja :D

I:n sairaalajutut meni hyvin, dg saatiin jopa ja se oli ihan odotetunlainenkin. Itel ainakin jäi hyvä mieli. 

Eilen hain kaikki vikat joululahjatkin. Tänään paketoidessa tuli fiilis et ehtisinköhän neulomaan parit lahjasukat viel. Viikko aikaa et periaattes ehkä voisin ehtiäkin. Sais vaa sen luomisen kohdistettua siihen yhteen asiaan kerrallaan. Appiukolle kuulemma ainaki kelpais. Anopille voisin koittaa jonkun huivin ehkä..

Saatoin tänää ostaa duunist "vähän" kangasta joululomaa miettien.. 

Ylhäällä nuo kaks on collegehousuihin mulle itelle ja loput tuossa on tilkkupeittoon. Saas nähä koska rykäsen valmista. Tänää tekis mieli kyl jo palat leikellä mut jos koittas niit lahjoi neuloo -.-

Tullista tuli postia. Mun Urban Decayt jäi sinne. ÄRSYTTÄÄ! Jospa kuitenki ehtisivät mulle vielä täl viikol. 

Ainii! Kävinhä mä sunnuntaina Katin käsittelyssä ja tuloksena:


Violettia! Alta löytyy myös pinkkiä ja vihreetä. Tykkään! Ja kun tää ajan ja pesujen myötä haalistuu kivaks. 

Tänää oon koittanu elvyttää mun vanhaa tabiakin. Korjasin johdonkin kolvaten ja muuta mut ei eloa. Jatkan viel kuitenkin harjoituksia. Joku tietävämpi vois kertoo mis vika ois kun ei mee päälle ja piuhan pääs olles väli vilauttaa latauskuvaketta ja siin menee keltainen akunlataus-kuvake hetken aikaa ja sit ei taas mtn.. En ymmärrä. 

11.12.2014

Torsdag.

Nonni. Taas tuli postia ":D"
Tällä kertaa Hennesin tilaus (hämmentävän nopeasti) ja ehkä järkytyin LAATIKON painoa. Aattelin että olin ostanu ihan hallitusti. Noh, ne kotelomekot tuli (kolmannesta en enää löytänyt kuvaa kun on ilmeisesti myyty loppuun mutta musta perus kotelomekko kuitenkin):

Ylemmässä on tuo keskellä oleva alue läpinäkyvää materiaalia joten hiukkasen arveluttaa et onko se mulle oikeen hyvä. Tuohan on siis sellainen että en tiiä voisinko käyttää ees liivejä ton alla tai jos vaisin ni millasia? Hitsin hyvin se istuu ja on just oikeen kokonen mutta silti mietin kyllä.
Se kolmas musta mekko oli tosi kiva ja samoin tuo alempi harmaa. Pääni kanssa sovin että max. kaksi saan pitää joten vaikeeta on. Pitää kysyä illemmal A:n mielipide. Noita kuitenkin pitäs se sentti kaventaa jotta ois istuvampi mutta se nyt ei ois iso homma. Koon vaihtaminen pienempään toki vois tulla kysymykseen mutta kattoo nyt. En kuitenka usko että 34 kokoinen ois sitte yläosasta hyvä kun nyt hartioiden kohdalta istui tosi hyvin. Olen myös vastaanottavainen lukijoiden vinkkeihin asian suhteen ;)
Tuli siinä paketissa muutakin kyllä. Leggareit, sukkahousut, huulipunia ja ... TATTADAAA .. pussilakanoita meille ja likoille + yks alusakana meille. Mä oon ihan totaalisen tykästyny Hennesin laatuun noissa petikamoissa. NEPPARIT pussilakanoiden alareunoissa ja yläkulmissa ne tarpeelliset reikäasiat joita esim Ikean pussilakanoissa ei oo ja joka kerta menetän sen asian kaa hermoni.
Joudun ehkä kohta jo vaihtaan noi koska ne on <3
Kaksi vasemman puoleista ostin tuplana eli ne on meille ja noi kaksi pienempää (molemmissa sydänkuosi mikäli kuvasta ei kunnolla näe) on likoille.


Kuopuksen päiväosastojaksokin on hoidettu pois alta. Eilen oli vika päivä ja ite jännäsin eniten sitä sosiaalityypin kanssa juttelua mutta se olikin varsin informatiivinen juttu. Tiedän nyt taas enempi oikeuksista ja muista. Tänään oli välipäivä kaikesta ja olin siis duunissa ja molemmat likat pk:ssa. Huomenna sit mennää miehen kanssa palaveeraamaan sairaalalle ja siel onki sitte iso liuta ihmisiä, hiukkasen jännittää. Huomaan et maha on heti vähä sekasin ku ees mietin sitä.

Tein tänään myös jotain uutta. Kävin adhd-tapaamisessa. Meitä siis oli "vain" kolme ja taidettii viime viikolla tuo sopia. Eli siis aika extempore suunniteltu ja se "vain" tarkoittaa tuossa sitä et kyllä meist varmaa lähti enempi ääntä ja asian määrä oli sama kun ois ollu joku viis "normaalia" ihmistä juttelemassa ekaa kertaa toisilleen :D Mitenniin paljon asiaa ;) Oli ihan hirmu kiva nähä samalla tavalla haastavia tyyppejä kun mä olen. Uskaltanen siis ehkä uudestaankin.

Mutta nyt. Vaatteet päälle ja menoksi.







9.12.2014

Surulapsi.

Se on sellainen pieni ja siro. Sillä on ruskeat silmät ja isot silmät. Sillä on paljon tunteita ja se tuntee ne isosti. Oli ne sitten hyvä tai huono. Iloille on hymähdelty, peloille vähätelty ja suruille käännetty selkä. Kyyneleitä ei ole koskaan pyyhitty eikä koskaan sanottu että itke vain, päinvastoin, komennettu lopettamaan se turha itku. Sellainen lapsi jonka olemassaolo on tässä ihan vasta huomattu mutta kuitenkin se on ollut jo kauan olemassa. Koskaan sitä ei ole koitettu hoitaa. Se on peitelty piiloon paksuin peitoin ja verhoin, lukittu monen lukon taakse jotta kukaan ei koskaan saisi nähdä tai tietää.

Se on ollut hiljaa vuosia. Lähes koko olemassaolonsa. Silloin kun se on yrittänyt edes hieman saada ääntään kuuluviin, on se hiljennetty useammalla peitolla ja verhoiltu entistä paremmin.

"Hulluhan sä olet"

"Ootko miettinyt että menisit hoitoon?"

"Kato mitä sä oot mulle tehnyt, katso peiliin kuka tän mulle teki"

"Kato nyt miten ruma sä oot, oksettava ja kuvottava"

"Ei tollasta kukaan koskaan halua"

"Ei susta koskaan tule mitään, ikinä"

"Tule sitten haudalle sylkemään"


Ajatellaan sitä hiljaista surua lapsena. Sellaisena suurisilmäisenä ja sirona. Sillä on paljon tunteita, ja se tuntee ne isosti. Oli se sitten hyvä tai huono tunne. Ilolle on hymähdetty, pelolle vähätelty, suruille käännetty selkä.

Se pieni lapsi pitää itseään rumimpana asiana maailmassa. Tyhmin ja ilkein lapsi mitä on koskaan ollut. Eihän sellaista halua kukaan eikä sellaista halua edes lähelleen. Mihin niin huono lapsi koskaan kelpaa.

Sanotaan että aika parantaa. Parantaako se tämänkin? Vai tuoko aika mukanaan vain unohduksen. Unohduksen siitä miksi alunperinkään tuli surulliseksi?

Aika tekee työtään ja surulapsi unohtuu. Jäljelle sää vain rikkinäinen ja yksinäinen lapsi. Ei ole enää sanoja jotka tekevät särön, on vain sirpaleita siellä täällä ja se olo että ei kelpaa koskaan. Unohtuu ne syyt miksi surulapsi alunperin syntyikään. Jää vain se tunne että on kuvottava ja turha.

Aikaa kuluu. Yhtäkkiä oman lapsen halaus aiheuttaa kyyneleet. Yllättäen joku sana aiheuttaa palan kurkkuun. Välillä ei mistään syystä tulee olo että joku ahdistaa nurkkaan ja katsotaan silmissä inhoa ja vihaa.

Mikä sitten parantaisi tuon hiljaisen ja surullisen lapsen? Mikä parantaisi ne haavat? Kuinka sille hiljaiselle lapselle annetaan ääni kertoa että nyt ei enää? Mikä veisi pois ne kulman takaa yllättävät tunteet? Mikä on se kohta kun saa sanoa että nyt riittää? Koska voi sanoa että mä olen tärkeä ja mä kelpaan, vaikka en sitä sinulle koskaan ollutkaan..



Opin että se ei tule jäädäkseen,
mä en suostunut koskaan sen otteeseen.
Se on muisto sun äänestä kertomassa, mä en kelpaa.
No hei, sinä itse teit musta tällaisen.
Ei, mun elämä ollutkaan sun mittainen, joo..


Postipäivä!

Lankapäivä! Wollmeiset siis tuli. Note to self: yritä olla tilaamatta MITÄÄN näin lähellä joulua koska posti oli jälleen täynnä vaikka kello oli vasta jotain yli 12. Hermo meinas mennä.
Myös Pretty.fi:n tilaus tuli. Ensin siis kuvia:


Lankojen värit on vasemmalta oikealle: Tutu light, Meilenstain, 13AI, Q.E.D, Aquarius.

Pelikaupasta hain käytettynä tollasen pelin, jotain muuta kuin Mariota siis välillä. Alhaalla on vielä Beautyblender+saippua.

Langat ilostutti varsin paljon. Värit oli just hienoja ja kivempia kuin odotin, pelin koeajoin jo kerran ja vaikutti ihan ok:lle, BB on <3 tietysti.

Tän päivän aattelin kuluttaa neuloen Bearia jos saisin vaikka taskuihin asti tehtyä ja sit koitan saada Owliesukkia taas hieman eteenpäin. Jos saisin yhen kierroksen pöllöjä lisää ni alkais olee melkein varret sitte valmiina.

8.12.2014

Luottotarvikkeet ja eka päivä päiväosastolla.

Ajattelin kertoa sellaisesta asiasta kun luottotarvikkeet. Sellaiset jotka koen järkyttävän tarpeelliseksi meikeissä tai ylipäätänsä missään. Toistanpa edelleen että mä en todellakaan ole millään muotoa kokenut tai osaava tai tietävä mitenkään meikkien tai ihonhoidon suhteen. Mulla välillä varsin haastava iho kasvoissa (ressipisteitä ja kuivia kohtia ihan randomina), mä en todellakaan meikkaa joka päivä enkä tiedä mikä on oikea tapa toimia missäkin. Tää on vaan mun pienellä  kokemuksella varsin hyvä hinta-laatusuhde ja ainakin mulla toimivat.

Noin. Nyt kun on pakollinen jaaritus ohi niin voin päästä asiaan.


Aloitetaan tuolta alhaalta. 
Beautyblender. Hieman alle viikon kokemuksella voin kertoa että paras asia meikkauksessa. Mulle saattaa olla tulossa Pure versio pesuaineen kera.
Bio-Oil. Lotraan tota jokapaikkaan. Alunperin ostin leikkashaavoille ja sitte huomasin et kädet tuli varsin kivaksi ja pehmeäksi. Sitte huomasinkin jo käyttäväni tota koko kropalle, tatuointeihin, kasvoille.. Yleensä laitan tota suihkun jälkeen ja iltaisin ennen ku meen unelle. En kyllä joka ilta mutta sillon kun muistan.
Clean tuoksut. Skin versio. Toi on mulla käytössä 90% kerroista. ne 10% käytän sitten saman merkin Shower Fresh tai Rain versioita. Parhaita tuoksuja koskaan. Lisäpisteet roll-on putelista. kauheen näppärä :D
Body Shopin Hemp tuotteet. Tuo rutistettu tuubi on käsirasva joka on käytössä joka päivä. Mulla on se isompikin versio mutta koitan sen pitää himassa et mieskin ehkä vahingossa joskus ehtii sitä käyttää. Tuo pienempi on mulla aina käsilaukussa. Purkki taas on sellasta vaseliinimaista joka-paikan-rasvaa. Käytän tota iltaisin välillä käsiin ja joskus tatuointeihin. En o kauheen hyvä muistaan sellasta kun säännöllinen kuvien rasvaus ni koitan sitä sitten paikkailla noilla tosi kostetuttavilla versioilla.
Takana onkin sitten mun oma apteekkini. En liiku mihinkään ilman sitä. Siel on migreenilääkkeet ja adhd-lääkkeet. Toki siel on muutakin pahoinvointilääkkeesst nuhalääkkeeseen. Aina kun oon ton joskus himaan unohtanu ni joka kerta oon ollu kipeenä. Eli pelkästään ton mukana roudaaminen pitää pään terveenä.
Kuvan otin puhelimella joka on iPhone 5s. Sillä pääosin kuvaan ja sielt löytyy mun kaikki neuleohjeet ja muu elämä oikeastaan. Varsin mukava laite.

Luottovaatteita mulla on muutamia mutta koska aikaisemminkin mainitsin niin meillä ei ole kokovartalopeiliä niin en saa niistä kuvia. Vaatteista kun ei saa kunnon kuvia jos ne vaan roikkuu henkarilla.
Yks minkä pelkään käyttäväni puhki on Objectin mekko. Harmaa. Taskut. Just hyvä.
Neuletakit. Tällä hetkellä on käytössä ne kaks uusinta koska tuntuu että syksy-kevät välillä mä en voi poistua himasta ilman neuletakkia koska palelen.
Piecesin paksut legginsit. Ai että, ihan parhaat. Käytän niitä melkein yötä päivää koska meillä on kylmä. Niin ja mies tykkää että makkarissa on kylmä ja kun mä palelen ni oon kiukkunen ja kun herään aamulla ja eka tunne on palelu niin ei ala aamu hyvin :D Mä siis nukun legginsit jalassa.
Jostain syystä muuten en o pitkään aikaan pitäny farkkuja vaan oon menny noi legginsit + siihe päälle jotkut överileggarit + pidempi neule -combolla. En kyllä tajua että miks :D Pitäs varmaa alkaa panostaa tuohonki.
Fitflopin muklukit. PARHAAT talvikengät. En o kertaakaan palellu noilla ja kauhulla ootan sitä hetkeä kun nuo vaikka menis rikki. Mitä mä sitte teen?!

**


Tänään oli sitte kuopuksen eka päivä päiväosastolla neuron puolella. Puoli ysiks sinne ja himaan päästiin yhen jälkeen. Tohon välille mahtui haastattelua, toimintaterapeuttia, puheterapeuttia ja syömistä.
Hirmu hienosti osas I olla siellä ja toimia niinkuin pyydettiin. Vähän ite tota jännäsin kuitenkin.

Huomenna olis tiedossa puhetrapeuttia aamusta ja sitte neurologin kanssa jotain, sitä en tiiä osallistunko mäkin siihen vai meneekö I yksinään.
Ke sitten taas toimintareapeuttia ainakin ja sitte vielä jotain..
To lepuutetaan sairaalan osalta ja perjantaina mennäänki vaa minä ja mies sinne palaveriin. Aikaa siihen varattu useampi tunti.

Nonni. Nyt voisin suunnistaa vähä järkkäileen vaatteita kaappiin ja sen jälkeen N:n kanssa pipareiden leivontaa.


7.12.2014

Rento sunnuntai

Olipas taas kiva päivä :) Mä muuten hoen tota aika paljon huomaan.. mutta jos on ni haittaako?

Jaksoin aamusta kauppaillakin. Kahvia lähin hakemaan mutta tuliko sitä sitten ostettua? No ei. Kaikkea muuta kyllä. Juustoja, suolakeksejä.. Leivät muistin onneks.

Sitte aloinki siivoilemaan pidemmän kaavan mukaan ku oli ystävä lapsineen tulossa käymään. Tämä tarkoitti siis imurointia ja pintojen pyyhkimistä. Huomaa muuten että se turhan poisheitto on ollu hyvä homma koska siivoaminen on niin paljon helpompaa. Aloin myös miettii että josko alkaisin niitä mattoja palauttelemaan lattioille kerran koiraki osaa jo tosi hyvin olla tekemättä mitään sisälle.

Siivoilusukat jalassa tietty.


Huomenna alkais kuopuksen osastojakso sairaalalla. Ei siis yötä olla vaan aamusta sinne ja himaan päästään joskus 12-14 välillä. Ma-ke siellä ja sitte perjantaina on palautepäivä ja katellaan mikä ois seuraava suunnitelman tapainen. Hirmuinen nivaska paperia piti täytellä. Monivalintakysymyksiä ja sellasia. Monta kertaa sama kysymys muotoiltuna vain erilailla.

Nyt voisin napata vaikka juustoja ja suolakeksejä viereen. Laittaa telkusta SuomiLOVE kun on pari jaksoa jääny kattomatta ja vaikka neuloilis alkuun Owlie sukkia ja sitte vähä esikoisen paitatunikaa.

Tämä pätee mun mielestä parisuuhteeseen ja ystävyysjuttuihinkin. Kyllä sen omanlaisen ihmisen vaan tunnistaa.

6.12.2014

Itseppäisyyspäivä.

Kuten jo aikasemmin kerroin niin itsenäisyyspäivä on hieman haastava mulle nykyjään. Oon koittanu siis keksiä siihen jotain kivaa jotta se ei ois mulle vain sellainen muistelupäivä. Tänä vuonna ei oo oikeen mitään. Esikoisen kanssa alettii siis aamusella pelaileen konsolipelejä. Ei me niitä kyllä usein pelata mutta sillon ku pelataan ni siin menee sitte aikaa. Ei siis ole mitenkään viikottaista tai välttämättä edes kuukausittaista tämä toiminta. Konsoleitahan meillä löytyy. Xbox360, Nintendo Wii U ja kaks kappaletta Nintendo DS:ää :D Esikoisesta on tullu jo monessa parempi pelaaja kun äitinsä. Äitillä pelihistoriaa sellaiset 20v ja esikoisella vuosi :D
Tässä vaiheessa voisin mainostaa mun ylihienoa tatuointiakin.. Mitenniin oon pelannu yhtä tiettyä peliä aika tosi kauan :D


**


Mä seuraan Veera Välimäen blogia jossa on tänä vuonna joulukalenteri. Joka päivä uusi ohje, yleensä maksullinen mutta välillä myös ilmainen. Tän päivän ohje oli aivan hirmuisen hieno!


Ihan jäätävän kivan näköinen! Mullahan tuli sitten pakottava tarve tietty ostaa tuo ja aloittaa nytheti. Onko lankaa? Noei. Sovellanko? Hell yeah :D Jossain vaiheessa kyllä teen ohjeen mukaisesta langasta kun sellaisen löydän.. (Ei saa kutittaa ollenkaan)
Tällä kertaa valikoin ylläriylläri langaksi Wollmeise DK:n. Kyllä on ohuempi kun ohjeessa mutta koitan silti. Tuloksena varmasti löysempää neulosta mutta haittaako se? Metrien mukaan pitäs ainakin yks vyyhti riittää, saas nähä.
Sain myös eilen sen hyvän flown noihin pöllösukkiin ja viimeinkin ku pääsin ite pöllökaavioon ni alkaa tuo tekeminenki menemään vähä joutuisammin. Tosin, mä saatan osata senkin kaavion ulkoa.

Näin muuten aika hiton ahdistavaa unta viimeyönä. KAIKKI oli ihan niinkuin on nytkin, siis vuodenaika, sää, ihmiset, elämäntilanne, kalenteri.. Ainoo vain että mies ilmoitti että jättää mut. Unessa näin kaveria joka oli kovin huolissaan mun jaksamisestani jne ja muistan kuinka sanoin että en halua puhua koska on nyt pakko pysyä kasassa lasten takia. Heräsin, herätin miehen ja kerroin sille mitä unta näin ja vähän ehkä vollotinkin. Ihan kamala olo oli herätä ku ei tienny että oliko se oikeesti tapahtunut vai ei.

Muuten! Kun aikasemmin laitoin kuvia niistä sormuksista mitkä ostin, keskiviikkona? Niin nyt on ekat jäljet. Oletettavasti tietysti niistä eniten rihkamasta mutta hopeiset on edelleen kuin uudet! Hyvä niin koska tää nuolisormus on mun uus eniten lemppari :)

Nyt voi todeta että been there, done that.



Nyt tuntuis migreeni koputtelevan etuoikealla. Lääkitsen siis ja katon kuin käy. Onneks oon lääkinnällisesti ajoissa liikkeellä ni hyvät mahikset saada kevyemmillä napeilla ohi.



5.12.2014

Perjantain puuhia.

Onneks tänää ei ollu yhtä hieno päivä kun eilen, duunissa oli kuitenkin hässäkkäpäivä. Sai ratketa moneen suuntaan. Tulipahan tarpeellinen olo :D Ei ollenkaan haitannu koska mulla oli luvassa varsin rentouttava tunti duunin jälkeen. Kävin siis Hannalla hierottavana. Olin iha itseppäisyyspäivän kunniaksi ottanu 60min hieronnan. Hitto että teki hyvää! Olin ihan lötkö sen jälkee ja piti kuitenkin jaksaa viel kauppailla esikoisen kaverille syntträrilahja. Just ja just sain sen tehtyy :D


Lupailin vähän että laittaisin kuvan huulipunasta in action ja siinä se nyt ois. En tosiaan ite osaa ihan vieläkä muodostaa mielipidettä mutta jospa sen täs sais aikaseks. Aion siis jatkaa sen suhteen vielä harjoituksia.


Sain tänää inspiraation Tigeris kun bongasin pitsiteippiä. Tuo on siis pitsinauhaa missä kaksipuoleinen teippi takana. Tuossa ennen kuvassa on washi(?)lla teipatut reunat ja ne ei oikeen toimineet. Musta ainakin lopputulos on varsin kiva ja sopii ton kaapin henkeen..
Laitoin tuohon viereen aika vanhan kuvan tosta kaapista mutta näkeepähän millanen se on.
Tarina kaapilla on siis että se on mun mummin ensimmäisiä huonekaluja ja siis oikeasti vanha ja sen näköinen. Kaikki laatikot ei mene kiinni ja pinnassa näkyy useampikin maalikerros ja sen kulumat. Täydellinen siis meille :D

Sain tänään kuvan mun oravannahkavaihtarista(sukat rannekorusta vaihtari) ja hitto että siit on tulossa hieno! Pikkasen laittaa vauhtia kutimiin saada pikaseen valmista.

Taitaa muuten olla eka viikonloppu pitkään aikaa kun ei ole tekemisen suhteen suunnitelmia o.O Hämmentävää. Viimeks kun oli näin ni heivasin kauheen määrän kaikkea roskiin :D








4.12.2014

One of those days.

Se olis pitäny jo heti aamusta tajuta. Päivästä ei ollu tulossa hyvä. Melkolailla kaikki oli jossain vaiheessa menossa jollain tavalla pieleen.

Aloitetaan siis aamusta. Nukuin pommiin. Tarkoitus oli nousta kasilta ja mennä ysiks töihin. heräsin 9:10 ja klo 9:40 olin menos lasten kanssa pihalle ja autoon kun huomasin että autonavaimia ei ole missään. MISSÄÄN. Puhelu miehelle, kiukuttelua, etsintää ja etsintää, uusi puhelu miehelle ja samalla etsintää, ensimmäinen hermoromahdus ja puhelu miehelle. Appiukko tuli pihaan ja hyppäsin rattiin. lapset päiväkotiin ja appiukko kotiinsa. Suunnaksi työpaikka.

Töissä olin klo 10:45. 45min myöhässä siis. Nappasin ekan keräilylistan. 90% kerättävistä oli jossain mistä ei melkein kukaan tiennyt mitään ja loput hukassa. Sain sen tehtyä ja otin seuraavan lista. Se oli vielä hankalampi ja ihan jokaista asiaa sai pitkän kaavan mukaan etsiä.

Lähin duunista normiaikaan ja menin Prismaan hakemaan esikoiselle joululahjaa joka osoittautuikin huonoksi ja piti lennossa sitte keksiä uus. Prismassa sitä ei ollut joten suunnaksi BR-Lelu. Siellä epämääräistä haahuilua ja lelu ostaen.

Selvisin kotiin ja istuin koneelle enkä ees halunnut ajatella etsiväni niitä autonavaimia kun oisin vaa nostanu kierrokseni ja ollu sitte kiukkunen ku mies kotiutuu.

A tuli himaan ja alkoi ettimään avaimia ja noin 45sek päästä tulee eteisestä että näitäkö sä etsit.


Mies haki lapset päiväkodista koska ilmoitin istuvani hetken koneella ja syöväni kakkua koska ketutuskäyrä oli melkoisen nousujohteinen.

Perhe kotiutui ja noin tunnin ajan kaikki oli ihan ok.

Tuon tunnin jälkeen menin nettiin selaileen yksiä meikkejä joista oon haavellut jo hyvän tovin ja aattelin että nyt ne ostan, vähän niinkuin hyvää joulua minä.

VIRHE.

Ostoskorissa tarvittavat ja hyvin harkitut tuotteet. Olin tuoltakin siis ennenkin tilannut juttuja joten ei ollut uusi homma. Pääsin tilauksessa kohtaan maksu. Syötin maksutiedot.Ei onnistu. Tarkastin tilin tiedot pankin mobiilisovelluksella ja huomasin että rahaa oli vähemmän kun aattelin ja korjasin tilanteen. Uusi maksuyritys. Ei onnistu, Tarkistan selaimella tilin ja kortin asetukset. Siinä kohtaa huomaan että rahaa onkin yhtäkkiä vähemmän koska yllättäen on ilmaantunut katevarauksia vuorokauden ajalta. Onpa kiva. Korjaan saldon oikeaksi ja yritän uudestaan maksaa ostoskorin sisältöä. Ei onnistu.

Syvä huokaus.

Teen koko maksutapahtuman alusta asti uusiks ja kun tulee kortin varmistuskohta niin koitan etsiä puhelimesta verkkopankkitunnareiden oikeaa numeroa. Puhelin on kuollut. Siis näyttö pimeä eikä aukea.


FUCK

Tässä kohtaa ohimosuoni tykytti ja pulssi oli liikaa.

seuraavat 2h menikin puhelimen elvytykseen. Ei reagointia mihinkään paineluun tai iTunesiin ja MIHINKÄÄN. Irkitse sitte sain neuvon koittaa nappicomboa painaa ja jonkun kerran sitä yritin ja sitten luovutin.

TADAA!

It's alive!!

Yhtäkkiä se vaan käynnisty. Suoraan näytönlukitustilaan. Ei pyytänyt sim-koodia edes.

En ymmärrä.

Teki mieli itkeä :D

Mieskin huomas helpotuksen ja sain sarkastisehkon olalle taputuksen. Niin ja lautasellisen ruokaa minkä se teki mun epätoivoni aikana. Nachovuokaa.

Helpotti.

Tästä kaikesta selvinneenä niin tilasin muuten niitä meikkejä sitten. Koin ansainneeni ne.

Kerron niistä vaikka sitten kun mulle saakka ehtivät..

Saako nyt syödä kakkua ja neuloa. Jos vaikka ei enää sitte kävis mitää? :D


3.12.2014

Puuhakas päivä ja paljon kuvia

Jopas oli päivä. Kiva sellainen taas kyllä.

Eilinen meni vähä reisille kun I:llä tuli vahva vti-epäily ja mies viettikin päivystyksessä sitten illan I:n kanssa. Lääkekuurihan sieltä tuli. I onkin jo isotyttö ja osaa ottaa lääkkeet suun kautta. Vuosi sitten vielä annettiin piikillä reiteen koska se ykäs KAIKKI lääkkeet mitä koitettii antaa. I kuitenkin on ihan normaali ittensä eikä ollenkaan kipeä, "jei", tosin oireeton vti onkin sitten varsin perseestä.

Tänää alotinkin sitte aamun N:n viemisellä päiväkotiin ja I:n kanssa lähettii apteekkiin ja sitte vein I:n anoppilaan hoitoon. Ite lähin suunnistaa vantaalle nosta nappasin ystävän lapsineen kyytiin ja suunnistettiin Jumboon. Siel vähä aamusumppia nassuun ja shoppailee.

Löysin PITKÄÄN etsimäni Beautyblenderin. Tai oon mä tienny mistä niit saa tilattua mutta viimein tuli ihan myyntiin asti Stockalle ni pakkohan se oli sieltä kotiuttaa.


Siis herranen aika mikä meikkisieni! Parasta!
Oon ennen käyttäny vain sormia ja huomasin tässä taannoin että uuden BareMineralsin BareSkinin kanssa sormet ei ole se juttu. Sitä vissii kuuluis sudilla levitellä mutta se pahensi tilannetta entisestään. (Kyllä, liikkeessä koitettiin sitä ja ihan kasvoillekin mutta ongelmakohta olikin keskellä naamaria eikä tuolla leuan tienoilla) Jaha, pitää laittaa pieni infokuva sitten varmaa tosta Bare-tuotteestakin:

Tässä ehkä kaikki tarvittava tieto, en ala suomentaa.



Tässä tuosta käytöstä ja sudista. 

Noniin, takaisin ruotuun. Ensin koitin tota tutulla ja turvallisella Garnierin BB-cremellä. Loistavaa tulosta. Sitte uskaltauduin koittaan tolla BareSkinillä ja kyllä, sekin toimii! Ei mitään keskinaamarin ongelmakohtaa ollenkaan! Toi BeautyBlender maksoi karvan alle 20e ja monien mielestä kuulemma kallis, no ei ole! Joka euron arvoinen. Tulee siis nyt toi tyyriimpikin aine käyttöön kun saan sen nätisti levittymään :) Pitää jossai vaihees hamsteroida noita meikkisieniä lisää. Ihan vaan just in case. Mun tykkäämillä jutuilla on taipumuksena yllättäen hävitä markkinoilta ja jättää jälkeensä SUURI aukko..

Mitäs mä sitten ostin. Hennesiltä ainakin I:lle joululahjaa ja sitte molemmille likoille neuleet. ne kuitenkin menee yhteiskäyttöön ni ihan sama kummalle ne antaa :D Toiselle neuletakki (joka meillä jo on mutta samasta syystä kun äsken mainitsin niin pelkään että sille ekalle käy jotain ja sitte oon taas harmistunu) ja toiselle neuletunika. Ihanat molemmat.



Tästä päästäänkin takas aiheeseen meikit. Viime Livboxissa tuli natural coden huulipunakynä. Huulikiilto/puna se varmaan oikeammin on, mitenvaan. Hirmu kiva! Mä en o ollu OLLENKAAN huulipunaihminen mutta vissiin oonkin. Tykkään siitä iha hirmusti! Voisin koittaa joku päivä muistaa ottaa vaikka huulikuvan.. Enipoo, ostin nyt Hennesilt noi kolme huulipunakynää. Ihan hirmu kivat värit. Nyt koitan vaa opetella käyttöä. Sitte tossa on Eye-shadow primer. Sellastaka en o koskaa omistanu mutta aattelin sitäkin koittaa. Luomivärisudit on aina loppu ja hukku ni ostin pari pakettia.
En muuten o koskaa oppinu käyttää niit ihan siveltimiä(?) vaan aina pitää tollasilla. En ymmärrä sitäkään. Oon kuitenkin yrittänyt opetella mutta huonolla menestyksellä. Saa kertoa kikkakolmosia :D

Miten muuten kiinnostaako teitä lukijoita meikit?

Kiinnostaako teitä mun meikkaamiseni ja haasteet niiden suhteen?

Huomaan myös että mulla on HIRMUINEN määrä lukijoita mutta ei juurikaan kommentteja :D Ujoja ootte tai sitte mä oon niin suulas et tyhjennän kaikkien päät.

Meikkaamisen suhteen koen olevani 30v ja täysin pihalla :D Mä siis en o koskaa osannu meikkivoiteita käyttää enkä oikeen puutereita. Pohjustamisesta puhumattakaan ja ei ees aatella valokyniä. Mutta siis yritän opetella kauheasti. Ei tykkää paksusta meikkikerroksesta enkä sellasesta naamarimaisesta fiiliksestä. Oon tavallaan arka koittaan mitään uutta mutta niinkun ton meikkisienen kaa nyt taas huomasin ni välillä ihan kannattavaa.

Meikkijutuissa seuraan Saara Sarvasta ja grav3yardgirl:iä. Suosittelen teille muillekin :)

Mukaan tarttu jumbosta sitte viel uusin Ottobre missä oli kiva hupparitakin ohje likoille. Käsipyyhkeitä Stockalta kaks pakettia eli yhteensä kuus pyyhettä. Hirmu kivoja! Ystävä siis meni niitä alunperin ettiin ja tarttui niitä sitte mullekin mukaan. Kuvailla voisin niitäkin joku väli kun nyt unohin.

Jumbosta kun sitten selvisin himan suuntaan ni menin toiselle ystävälle jossa kohkasin eka kaikki aikasemmat ostokset ja sitte lähettii yhessä sellaselle meganopeelle pyrähdykselle kaupoille. Suunnistin Glitteriin hakemaan sormuksia. Tarkoitus on ollu jo iät ja ajat ettiä mulle arkisormus. Siis että sais vihkin ja kihlan kaveriks jotain. En o saanu "oikeeta" hankittua tai ees lahjaks ni ostin sitte tuolta muutaman hopeisen siron ja sit tollasen setin samanlaisia mutta erivärisiä.

Kissankorvat on vaa söpöt ja nuoli + alempi pelkkä rengas oli vaa kivan sirot. Noi kolme eriväristä
siis on ne eniten rihkamat ja oottelen et miten kestävät.


Glitteristä sitte Prismaan. Huomasin aikasemmin että sieltä saa "Nasalankaa", halvalla. Sitähän piti sitten hamsteroida tietysti..


Siis mitenniin läks rukkasesta. En tiedä.

Huomatkaa myös valaistus. Mies vaihtoi keittiön valaisimen lamput ja TADAA!! We have the light! Väritkin toistuu aika kivasti oikein.

Sitten tähä loppuun voisin rykästä koirakuvaputken. Pitkästä aikaa kuvasin siis ja onhan tuo pötkö jo reilu 5kk.







Iso vauva :)


Tässä näkyykin uusi hieno isompi panta. Tykkään niin paljon.

**

Kommentoikaa ja kertokaa mistä haluisitte kuulla tai mistä ette todellakaan. Mulla alkaa kohta ideat loppumaan ja sitte pitää alkaa tyhjästä nyhjäiseen :D

edit! Melkein unohdin!