30.11.2014

ADHD

Kuten jo kerroin niin oon psykalla käynyt jo jokusen aikaa, kolme vuotta.

Keväällä alettiin psykan kanssa puhumaan adhd-testeistä ja sellaisista. Sillä kuitenkin oli ajan kuluessa aika hyvä käsitys tullut musta ja muusta. Kesällä sitten testattiin ja elokuussa tuli diagnoosi. ADHD. Tarkemmin oikeastaan ADD koska hyperaktiivisuutta mulla ei ole.

Lääkityksenä mulla alkuun koitettiin Stratteraa joka ei toiminu ollenkaan. Sitten vuoroon tuli Concerta. Alkuun 18mg annoksella joka nostettiin tän hetkiseen 36mg annokseen. Se on mulle hyvä ja tosi toimiva.

Miten sitten lääkitys tekee eroa arkeen ennen lääkettä. Mä pystyn siivoomaan. Ennen lääkettä mun siivoaminen oli sitä että siivosin kaikkia huoneita yhtaikaa ja loppupeleissä en saanut mitään aikaiseks. Hima oli täys kaaos ja aina sai ahistua sekasotkusta. Nyt mä kykenen siivoomaan huoneen kerrallaan ja ylläpitämään sen siisteyttä. Haluan imuroida ja pestä lattiat.
Mä pystyn myös tekemään käsitöitä tehokkaammin. En poukkoile työstä toiseen. Teen max. kahta työtä samaan aikaan. Vaikka siis aikaisempi postaus keskeneräisistä töistä näyttikin muulta niin mä teen noista max kahta samaan aikaan. Teen myös keskeneräisiä valmiiksi. Voin neuloa juttuja jotka on enemmän pakollisia kuin se mitä oikeasti tahtoisin tehä.

Musta tuntuu että oon toimivampi ja kivampi ihminen lääkittynä. Oon loogisempi enkä jatkuvasti sinkoile joka suuntaan. Pidän välillä lääkkeen kanssa taukopäiviä niin kuin on suositeltukin ja sen kyllä huomaa. En saa niinä päivinä MITÄÄN aikaan. Ihan pikkasen ärsyttävää siis. Mutta mikäli on tulossa sellasia ettei o tarvekaan tehä mitään niin ne on hyviä tilanteita olla sitten lääkitsemätön.

Mielelläni kerron lisää täst aiheesta jos jotakuta se kiinnostaa. Se tuntuu musta ainakin olevan vaikea kertoa vain jotain koska mulle se on arkea ja arjesta on sinänsä vaikea vain kertoa. En kuitenkaa tiiä mitä on oll "normaali" vailla lääkkeitä :D

1 kommentti: